Yhteystiedot

Suomen Kellomusiikki / The Finnish Bellmusic
Varsanpolku 4
70780 Kuopio
p. 044-2720468
kirkinen@dnainternet.net

KESKUSTELUPALSTA

Palstalla on tarkoitus keskustella kaikista käsikelloihin ja chimeskelloihin liittyvistä asioista. Palstalla voi esittä minulle myös kysymyksiä kelloihin liittyen tai lähettää vaikkapa terveisiä.

DOLCE JA KIDE YOUTUBESSA

Jyväskylän kirkkopäivillä esitettyä uutta suomalaista käsikellomusiikkia

Tietoa käsikelloista / Käsikellojen soittoa YouTubessa.

Tuotteet

KiillotusaineKäsikellojen kiillotusaine 56 gramman astiassa.Lue lisää »
Share |

Kellojen historiaa

Kellojen historiasta ja soiton merkityksestä

Valetuilla kelloilla on kauaksi ulottuva historia. Niissä kulttuureissa, jotka osasivat käsitellä metallia, on aina tehty myös kelloja. Valettuja kelloja oli käytössä mm. assyrialaisten keskuudessa 1000 eKr. Jo tätä ennen Kiinassa osattiin pronssista valaa kelloja. 1.Kuningasten kirjassa kerrotan Hiram-nimisestä miehestä, jolla "oli sellaiset tiedot ja taidot, että hän kykeni tekemään pronssista mitä tahansa". Pieniä kelloja kiinnitettiin juutalaisuudessa ylipappien viittojen helmoihin. Juutalaisuuden ja kristinuskon piirissä kelloja on vanhastaan käytetty, sen sijaan muslimeille kellojen soitto ei ole ollut sallittua.

Kellojen tehtävä kristillisessä kirkossa on latinankielisenä luettavissa erään 1400-luvulta peräisin olevan kellon kyljestä : Vivos voco - mortuos plango - fulgura frango - festa decoro (Eläviä kutsun - kuolleita valitan - salamoinnin murran - juhlia koristan). Keskiaikana katolisessa kirkossa kelloja pidettiin pyhinä esineinä, res sacrae. Piispa vihki kellon vedellä valaen ja voiteilla siunaten pyhäksi esineeksi. Kellon uskottiin tässä toimituksessa muuttuvan olemukseltaan. Se sai vihkimyksessä voiman karkottaa pimeyden valtoja. Uskonpuhdistuksessa kellojen sekä niiden soiton merkitys tältä osin oleellisesti muuttui. Pyhäpäivisin kelloja ei enää soitettu Jumalan kunnian kartuttamiseksi, eikä Pyhän Neitsyen kunniaksi, vaan merkiksi jumalanpalveluksen alkamisesta. Kuolinkelloja ei enää soitettu siinä merkityksessä, että se tuottaisi vainajalle autuuden. Kelloja soitettiin elävien takia muistutuksena elämän katoavaisuudesta. Päivämessussa ei enää soitettu kun "ehtoollinen oli ylennettävä", vaan tästä jäänteenä vielä 1800-luvulla suntio soitti "rippikelloa" merkiksi rippisaarnan alkamisesta ja rippiväen kerääntymisestä kuoriin. Vuoden 1701 virsikirjan liitteenä olevassa rukouskirjassa on "Kläppäämisen Rukoukset Isän, Pojan ja Pyhän Hengen tykö, kaikkein säätyin ja tarwetten edestä, kolmen kolkkauksen alla."

Suomen vanhin, 1200-luvulta peräisin oleva, kello löytyy Eckeröstä. Turun tuomiokirkon kellosta vanhin tieto on vuodelta 1488. Kello oli valettu Tallinnassa ja siinä oli latinankielinen teksti, joka on suomeksi:"Tämä kello tulee Turkuun; auta Jeesus ja Maria Herran vuonna 1488." Kello on nykyisin Pietarsaaressa. Kellojen määrän 1600-luvulla lisäännyttyä monet eri tapahtumiin liittyvät soitot yleistyivät. Kellot kertoivat jumalanpalveluksista, rukoushetkistä, kuolinsanomista ja hautauksista. Turussa oli tuona aikana käytössä ns. hoivasoitto illalla klo 20. Lasten oli tuolloin mentävä sisälle, enää ei saanut laittaa tulta uuneihin eikä anniskella juomia krouveissa. Kuopiossa tämä hoivasoitto käytäntö oli vielä 1800-luvulla voimassa. Olisiko meillä tarpeen ottaa tämä hoivasoittokäytäntö käyttöön nykyäänkin tänä kännykkäaikana, jolloin monet lapset ja nuoret turhan myöhään liikuskelevat kaupunkien torien tienoilla?

1700-luvun alkuun mennessä kelloja oli kirkoissa jo runsaasti käytössä eri puolilla Suomea. Ison vihan (1713-1721) aikaan vihollisen tunkeutuessa maahamme kirkonkelloja vietiin turvaan Tukholmaan, haudattiin maahan tai upotettiin veteen. Monet kellot kuitenkin sulivat tulipalojen liekeissä tai joutuivat sotasaaliiksi. Esim. pelkästään Pohjanmaalta kerrotaan vihollisen vieneen sotasaaliinaan n. 70 kelloa. Tuona aikana kansaa kutsuttiin tuohitorvilla tai honkalaudoista tehdyillä "korvikekelloilla" sanan ääreen.

Kirkonkellojen soittotavoista

Keskiajan lopulta on säilynyt Turun tuomiokirkon lukkarisääntö, jossa tarkasti määriteltiin lukkarin tehtävät. Muiden tehtävien ohella erityisesti kellojensoitto kuului lukkarin tehtäviin. Hän ei johtanut veisuuta, siitä vastasivat kanttorit. Lukkarisäännössä määriteltiin tarkasti kellonsoittotavat yksityiskohtia myöten eri vuodenajoille. Esim. päämessussa hänen tuli soittaan kolme kertaa ensiksi pitäjänkellolla, sitten kolme kertaa pienellä kellolla ja lopuksi kolme kertaa yhteen molemmilla. Soittojen välissä oli pidettävä tauko, jonka aikana tuli ehtiä lukea Ave Marian.

Kirkonkellojen rakenteesta johtuen on käytännössä vain kaksi tapaa muodostaa niillä ääni: soittaminen ja läppääminen. Soittaminen tapahtuu koko kelloa heiluttamalla joko kannalleen tai ainakin niin korkealle, että kellon kieli eli läppä omalla painollaan lyö vuoronperään kumpaankin laitaan. Läppäämisessä itse kello pysyy paikallaan ja kellon kieltä lyödään joko siihen kiinnitetyn hihnan tai sähkömoottorin avulla kellon toiseen laitaan. Vielä 1800-luvulla soittaminen on ollut yleisesti käytössä. Mutta 1940-luvulla tehdyssä kartoituksessa Kuopion hiippakunnassa 57 seurakunnassa kelloja soitettiin ainoastaan läppäämällä. Vain 11 seurakunnassa soitettiin kelloja heiluttamalla. Syynä tähän oli se, että pelättiin etteivät kellotapulit kestä soittamisesta johtuvaa kuormitusta. Kellojen soitto oli jo tuohon mennessä huomattavasti pelkistynyt. Yhä pelkistyneemmäksi soitto on käynyt kellojen sähköistämisen myötä. Olisiko nyt jo aika palauttaa takaisin entisajan kaunis kirkonkellojen "heilurisoitto" läppäämisen rinnalle.

Turun tuomiokirkon kellonlyönnit

Meille suomalaisille on tuttu yleisradion kello kahdentoista Turun tuomiokirkon kellojen lyönnit. Mistä tämä perinne alkoi? Keväällä 1944 suomalaisten mieliä ahdisti vihollisen painostus. Syntyi ajatus lievittää ahdistuneita tuntoja kansallispyhäkkömme Turun tuomiokirkon kellojen lyöntien avulla. Kello 12 lyönnit radioitiin ensimmäisen kerran 19.6.1944. Vajaa kuukausi myöhemmin sunnuntaina 16.7.1944 silloisen presidentin puoliso Gerda Ryti puhui radiossa Suomen kansalle:"Halki vuosisatojen on tämä Jumala ilmoittanut itsensä meille voimallisena auttajana. Kansamme historia on tämän ihmeen elävää todistusta. Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiosta kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta. Siksi ovat juuri nämä kello kahdentoista lyönnin hetket sopivat rukoukselle synnyinmaan edestä."

Käsikelloista

Käsikellot on Suomessa vielä varsin uusi ja tuntematon instrumentti. Kellojen historia juontaa 1600-luvun Englantiin ja vanhaan englantilaiseen tapaan soittaa kirkonkelloja. Tämä ns. change ringing soittotapa käsittää erilaisia monimutkaisia metodeja, joita soitettiin 6-12 kellolla. Soittaminen vaati harjoituksia, joita kyläläiset joutuivat tahtomattaan kuuntelemaan. Piispa Latimer on maininnut vuonna 1552, että jos kaikki Englannin kellot soisivat yhtä aikaa, ei olisi paikkaa, mihin ääni ei kuuluisi. Pienempikokoiset kellot mahdollistivat harjoittelun sisätiloissa. Ensimmäiset käsikellot valmistettiin 1690-luvulla. Kellot tulivat Englannissa suosituksi instrumentiksi hyvin lyhyessä ajassa. Vuonna 1714 G.F. Händel tullessaan Englantiin näki ja kuuli käsikelloja soitettavan kodeissa, joissa vieraili. Hän kuvasikin Englantia sanoilla Ringing Island, kilisevä saari. Englannista käsikellot ovat levinneet eri puolille maailmaa. Nykyisin käsikelloja soitetaan ehkä eniten Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Katso Suomen käsikellopaikkakunnat: https://kotisivukone.fi/app/www/kasikellot.palvelee.fi/35